tiistai 24. heinäkuuta 2018

Slämäri

Muistatteko slämärit? Kasarilta ja ysäriltä. Ajattelin esitellä itseni siihen tapaan, koska tänne on varmasti eksynyt ihmisiä, jotka ei tunne mua alkuunkaan. Jonneille tiedoksi, että ne oli sellaisia (yleensä koulussa) kiertäviä vihkoja, jonne rustattiin kaikki top 5 pojista/tytöistä lempiväriin. Kysymykset matkin täältä http://www.basso.fi/slamarissa-kari-ketonen/

Nimi? Sara.

Lempinimet? Yleensä jengi kutsuu sukunimellä, ja siitä on erilaisia variaatioita. Myös Sarkkua ja Sartsaa kuulee.

Parittajanimi? Lil P.

Mitä rakastat? Perhettä ja ystäviä. Matkustamista ja aurinkoa. Lentokenttiä. Musiikkia. Kirjoittamistakin. Eläimiä. Ruokaa. Kesämökkejä ja vettä (järviä, jokia, merta). Luontoa ja sitä fiilistä, joka tulee kovasta treenaamisesta. Urheilua, varsinkin amerikkalaista jalkapalloa. Rahaa, ja kaikkea mitä sillä saa. 

Mitä halveksit? Kateellisia ihmisiä ja toisten aliarvioimista.

Mitä kaipaat? Niitä ihmisiä, jotka ovat jo tästä maailmasta poistuneet. Joskus läheisyyttä.

Maailmankatsomuksesi? Olen ateisti, joten en usko Jumalaan. Tosin uskon karmaan ja siihen, että asiat tapahtuvat tietystä syystä. Omia arvojani ovat, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Tätä työstän itsessäni paljon. Ystävistä täytyy pitää kiinni. Pitää osata antaa anteeksi, tässäkin on vielä työsarkaa omalla kohdalla. Iloitse toisten menestymisestä. Muista kiittää niistä asioista, joita sinulla jo on. 

Mistä haluat tulla muistetuksi? Siitä, että pidän läheisistäni hyvää huolta.

Bravuurisi ruoanlaitossa? Viipaleperunat uunissa öljyttynä sekä maustettuna, sienikastiketta, vihersalaatti ja lihaa.

Tärkein omistamasi esine? En haluaisi vastata tätä, mutta toistaiseksi se on puhelin.

Pokauslainisi? I'd take you to the movies but they don't let snacks in

Ruminta, mitä sinusta on sanottu? Mä en Luojan kiitos ole siitä millään muotoa tietoinen, varmaan tosi kamalia juttuja. Päin naamaa kaikki on ollut aika pehmosta.

Oletko tehnyt rikoksen? Olen.

Henkieläimesi? Joutsen.

Voimabiisi? Nää vaihtelee niin usein, mutta jotenkin mulla tulee mahtipontinen olo Harry Stylesin kappaleesta Sign of the Times.

Viimeisin urheilusuoritus? En voi kutsua tämän aamuista lenkkiä urheiluksi, joten vastaan, että kiipeäminen Walesin vuorille sunnuntaina.

Miksi itkit viimeksi? Kaksi kuukautta sitten isoäitini kuoleman vuoksi. En juurikaan itke.

Kerro joku nolo muisto? Sammuin baarin vessaan, ja mun silloinen poikaystäväni haki mut sieltä, kun kukaan muu ei saanut ulos. Rekkamiehen hymy näkyvissä.







torstai 19. heinäkuuta 2018

Irti oravanpyörästä

Kerroin aiemmassa postauksessani Kevätsekoominen, kuinka tulen hieman hyperaktiiviseksi keväisin. Vuoden 2016 alussa se tosiaan johti siihen, että varasin pelkän menolipun Bangkokiin. Vuokrayksiöni lähti kiertoon ja työt laitoin pauselle. Mulle riitti se kellokortin leimaaminen eli oli irtioton aika. Tarkoitus oli kiertää Aasiaa  joulukuusta seuraavan vuoden huhtikuuhun. Tosin rahojen loputtua palasin Suomeen jo 13 viikon jälkeen. Siitä kuuluisasta maitojunasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaikka matkan varattuani maitojuna-huutelijoitahan riitti. Yleensä ne ihmiset on eniten äänessä, jotka eivät itse uskalla matkustaa takapihaansa pidemmälle.

Helsinki-Vantaalla joulukuussa 2017 sitä koki monenlaisia tunteita. Jännitti niin pirusti lähteä yksin ulkomaille. Olin tehnyt 18 kuukautta töitä ilman lomaa, joten fiilis oli myös aika vapaa. Oli niitä negatiivisiakin tunteita. Pelotti niin hemmetisti, että mitä jos ei löydy ketään, kenen kanssa viettää aikaa. Mitä jos Suomessa tapahtuu jotain mun poissaollessa? Itketti, kun en näkisi mummoa moniin kuukausiin. Olin tottunut vierailemaan joka viikko. 
22 tuntia myöhemmin saavuin Bangkokiin. Olin rättiväsynyt. Kello taisi olla kahdeksan illalla. Otin ensimmäisen taksin, joka sattui eteen. Seuraavalla kerralla olin viisaampi, sillä Khao San Roadille kulkee bussi noin tunnin välein tuloterminaalin aulasta alhaalta, ja se maksaa hurjat 100BHT eli noin 2,5e. Taksikuskilla ei ollut hajuakaan, missä mun hostellini sijaitsee. Siitä maksoin 800BHT. Tyydyin jäämään tienposkeen lähelle Khao San Roadia. Mulla oli painava rinkka ja selkäreppu mukana, ja mietin, että on mulla ollut parempiakin päiviä. Kyselin ja kiertelin hetken, jonka jälkeen löysin perille. Mun huone oli suoraan, kuin psykologisesta trilleristä vihreine kattotuulettimineen. Yöpöytä oli uusittu viimeksi 70-luvulla eikä mulla ollut edes peittoa. Oli tyyny ja pyyhe. Siinä sängyllä maatessa kuuntelin kadulta kantautuvan tappelun ääniä ja mietin, että mihin helvettiin mä olin lähtenyt. Sen yön nukuin huonosti.


Aamulla oli onneksi eri ääni kellossa. Kävelin aamupalalle ja mittari taisi näyttää kolmeekymppiä. Raahasin valkoisen suomikroppani naapurihotellin altaalle. Siitä lähtikin käyntiin unohtumaton viikko. Tapasin altaalla joukon jenkkejä, ja kaikki se epävarmuus hälveni hyvin nopeasti. Mun piti lähteä Bangkokista muutaman päivän sisällä, mutta se venyi viikkoon. Koko viikon vietin amerikkalaisen Timin kanssa. Mielenkiintoista oli se, että oltiin siihen maailmanaikaan hyvin erilaisia ihmisiä. Tim oli ulkonäköään myöten hippi, ja itse vielä totuttelin tuohon liberaaliin elämäntyyliin. Viikkoon mahtui paljon enkä mä kaikkea kehtaa tänne edes paljastaa. Muistona tästä hullusta viikosta mulla on tatuointi jalassa. 


Tim oli aiemmin tavannut Chiang Maissa pariskunnan, miehen ja naisen, Berliinistä. Nick ja Barbara. Barbara oli siis tatuoija. Tarvittiin enää vain kone. Se saatiin vuokraamalla tatuointistudio mun hostellin alakerrasta. Aina tatuointia katsellessa muistelen näitä ihmisiä ja tätä viikkoa.

Bangkokista siirryin Koh Changille. Rakastuin Koh Changin ja Lonely Beachin rentoon meininkiin ja riippumattoihin. Vietin siellä miltei 2 kuukautta. Suurimman osan ajasta majotuin Sleepy Owl -hostellissa. Erittäin vahva suositus. Välissä kävin moikkaamassa ystävääni Phuketissa. Lentopelkoni vuoksi matkustin kaksi päivää bussissa tunnin lennon sijaan. Uusivuosi vaihtui turistien kansoittamalla Patong Beachilla. Kamala paikka. Vietettiin muutamia öitä Phi Phillä, mutta se päättyi mun osalta vähän ikävästi. Tapasin australialaisen kundin, ja päätettiin majoittua yhdessä. Mies vaati, että saa maksaa myös mun osuuden. Mietin jo silloin, että en tiedä onko moinen hyvä ajatus, mutta reppureissaajan on vaikea kieltäytyä valkoisista lakanoista, kahdesta tyynystä ja suuresta sängystä. Ensimmäinen päivä meni hyvin, mutta seuraavana alkoi alamäki. Niimpä mä sitten tämän miehen miljoonien lähentely-yritysten jälkeen totesin, että on parempi pakata kamat ja muuttaa aamulla muualle. Ei tarvinnut odottaa aamuun, kun lensin pihalle keskellä yötä. Kundi tuli tosiaan tuhannen kännissä herättään mut sängystä, ja mä aloin oleen kurkkuani myöten täynnä. Sen myös ilmaisin. Olin pyytänyt etäisyyttä yhtä montaa kertaa, kuin huudan au pair -lapseni nimeä päivisin hänen kiusatessa veljeään. Niitä kertoja on noin kaksisataa. Kello oli 2 yöllä eikä yksikään hostelli tai hotelli ollut Phin Phin saarella enää auki. Nukuin meidän hotellin aulassa, ulkona, jos sitä edes voi nukkumiseksi kutsua. Aamulla mulla oli ainoastaan jalkapöydässä 60 moskiiton puremaa. Kävelin satamaan ja otin ensimmäisen lautan takaisin Phuketiin. Tän reissun jälkeen olin 39 asteen kuumeessa muutaman päivän, ja kärsin pahoista vatsakrampeista. Hengissä selvittiin. Phuketissa satoi kaatamalla, joten lensin kuumeen laskettua takaisin Koh Changille.

Koh Chang ja Hippy Hut

Puoli tuntia sai vastarannalta meloa tälle yksityiselle paratiisisaarelle Koh Makilla

Koh Mak

Tästä reissusta riittää sen verran kerrottavaa, että taidan jatkaa toiste.
Nastaa viikkoa!  

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?

Palasin juuri takaisin aurinkoiseen Englantiin sateisesta Suomesta. Auton mittari kipusi täällä eilen 32:een asteeseen.
Olin Suomessa viettämässä meille suomalaisille hyvinkin rakasta keskikesän juhlaa - juhannusta. Alkoholimyrkytys ja hukkuminen olivat tänäkin vuonna lähellä toteutua. Vietin päivän Hämeenlinnassa, kaksi Evolla ja loput Helsingissä. Evolla suurin osa ajasta kului paljussa. Juhannustaikojen sijaan otin osaa leikkimieliseen painiin sekä vesikidutukseen. Niin kuin tyttöjen kuuluukin. Juhannukseen kuului siis kesämökkejä, uimista, saunomista ja makkaraa. Juuri niitä juttuja, mitä on Englannissa kaivannutkin.

Valitettavasti Helsingissä sainkin sitten taas hieman isällistä avokämmentä suoraan naamaan. Sen iski nimittäin suomalainen junttius. Hain keskiyön aikaan snägäriltä ruokaa, ja mun taakseni hoippui kaksi keski-ikäistä miestä. Miehet olivat jonossa neljänsinä, mutta se mussutus alkoi jo niiltä sijoilta. Mainittakoon, että grillimyyjä oli aasialainen, kun taas mies mun edessäni oli luultavasti venäläinen tai virolainen. Grillimyyjän huomattuaan tämä tilanteen kapellimestari ratkesi riemusta, koska "VITTU HÄN HALUAA KUITIN". Toinen miehistä oli kuin papukaija säestäessään tätä sössötystä. Paitsi, että papukaijankin puheesta saa paremmin selvää. Kuitista mainittiin noin 14 kertaa ja sitten, kun ketään ei saatu reagoimaan, niin miehet alkoivat kiusata mun edessäni seisovaa miestä. Kysyivät, että puhuuko hän suomea, mutta vastauksen tullessa eri kielellä, alkoi mukahauska matkiminen. Puhuivat siansaksaa, tökkivät ja häiriköivät. Aikuiset miehet! Mun teki mieli vajota maan alle, hävetti niin paljon. Arvelinkin, että varmasti noteeraavat myös mut pian. "Ooksä suomalainen?" kysyi näistä kahdesta se äänekkäämpi mies. Totesin olevani, ja vastaus ilmeisesti tyydytti, sillä sain heiltä jokseenkin erilaista kohtelua. Kaksinaismoralismi huipussaan, tulivat nimittäin DTM:stä ja oletan näkemäni perusteella, että olivat seksuaalivähemmistön edustajia. Luulisi, että kun he nousevat barrikadeille tasa-arvon nimissä, niin sitä tulisi sitten itsekin kohdeltua muita tasavertaisesti - taustasta huolimatta. Laki ei siis ole sama kaikille. Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen.



On muuten Pride-viikko. Sekös tätä junttien määrää lisää entisestään. Voitte vain kuvitella, että kuinka suuri määrä sivistymättömiä moukkia kirjoittelee tälläkin hetkellä Priden yhteistyökumppaneiden Facebook-sivuille. Yhteistyökumppanit ovat siis päivittäneet profiilikuviaan raidallisiksi, varmasti jo suurin osa tunnistaa nämä Prideen liittyvät sateenkaarivärit. Karhun sivuilla oli kommentointi lähtenyt aivan lapasesta. Voi heteromiehen maailmantuskaa, Nalle-kaljaa juomalla saattaa kääntyä vaikka homoksi. "HOmoJem JuoMaAn en enääN kYLLä kOske tv. MaUkkA VaLkoinen HeteroMIÄS sUomestA". En liiottele, keskustelu oli tällä tasolla. Uskotteko, että Maukalla on sellanen paita, jossa lukee "Karjala takaisin, vaikka juomalla". Ettei siellä vaan olisi kaikki omasta seksuaalisuudestaan epävarmat miehet nyt eniten äänessä. Eikös se Jukka Takalokin laulanut, että "jokainen on vähän homo"?
Homot on  kyllä vastenmielisiä, mutta auta Armias, kun tekee mieli runkata niin Redtubeen voi kirjoittaa hakusanaksi "Lesbians". Onhan se nyt saatana eri asia. Luvattiin joukolla laittaa boikottiin kaikki Priden yhteistyökumppanit. Mä pyydän, please toteuttakaa uhkauksenne! Sulkekaa se Facebook, sillä onhan sekin tässä "helvetin homopropagandassa" mukana. Boikotointi tosin unohtunee viimeistään sillon, kun joku kauppa lupaa ilmaisen ämpärin. Kyllä ämpärisuomalainen jonottaa, vaikka sen ämpärinkin on joku hintti saattanut pikku homokätösillään tehdä.
Mä antaisin tosi paljon mieluummin lapseni huostaan homo- tai lesboparille, kuin noille tynnyrissä kasvaneille suomijunteille. Tarttukoon sitten homous, mutta tota ajattelutapaa en halua tuleviin sukupolviin istuttaa.
Hyvät homofobiset suomalaiset: teille vuosituhannen jäänteille tiedoksi, että Keskiaika soitti, haluaa ajatuksena takaisin.

Nastaa Pride-viikkoa sinne Suomeen.
Toivoo: Suvakkihuora_90



tiistai 12. kesäkuuta 2018

Tyhmyys on parasta viihdettä

Tänä keväänä paljon puhetta on herättänyt Suomen tv-historian kiistatta, kauniisti sanottuna, säälittävin pariskunta, Temppareiden Vilma ja Elias. Mä en ole koskaan nähnyt tai kuullut kenenkään todistelevan niin paljon itseään, kuten nämä kaksi ovat tehneet. Muut katoaa vähin äänin julkisuudesta, mutta mitä tekee Vilma ja Elias? Youtube-videoiden lisäksi Värikäs totuus-podcasteja. Näitä podcasteja kuunnellessani musta tuntuu, että siellä puhuu 15-vuotiaat poika ja tyttö.

Eliaksen toiminta saarella oli vähintäänkin törkeää. Puhui sontaa minkä jaksoi, ja arvioi kaikkia ainoastaan ulkonäön perusteella. Rumia ei samaan sänkyyn kelpuuteta, haluaa kuulemma kauniita lapsia, ja vaihtaa Vilmankin kyllä tarpeen tullen parempaan. Jos ulkonäkö näyttelee noin tärkeää roolia elämässäsi niin aloita vaikka peiliin katsomisella.
Vilma näki sanojensa mukaan videoilla aivan toisen ihmisen. Lopulta Elias petti Vilmaa, ja valehteli siitä viimeisellä iltanuotiolla kirkkain silmin. Vilma antoi tottakai kaiken anteeksi, kuten jokainen itseään kunnioittava nainen tekisi.

Vilma on loistava esimerkki siitä, kuinka nainen on kiedottu pikkurillin ympärille. Toista ohjaillaan, kuin marionetti-nukkea. Kovasti Vilma koittaa podcasteissa todistella, että oli hänen salainen haaveensa lähteä Temppareihin. Höpönlöpö. Se sun Amerikan psykoa muistuttava poikaystäväsi tämänkin ajatuksen sun päähän istutti.
Molemmat pohtivat, että miksi juuri he ovat nousseet huomion keskipisteeksi. "Moni pystyy varmasti samaistumaan" NO TOIVOTTAVASTI EI! Se olis todella huolestuttavaa. Oikea vastaus löytyy otsikoinnista. Ei kukaan muista järkeviä tyyppejä, ja jos muistaa niin hyvällä. Ihmiset kääntää Ylelle jos ne haluaa kuulla jotain intellektuaalista keskustelua. Temppareita katsotaan, kun tekee mieli sulkea silmät ja mennä peiton alle piiloon, koska hävettää toisten puolesta.

Eliaksen käytös indikoi epävarmuudesta ja pelokkuudesta. Poikaparka on aivan hukassa itsensä kanssa. Podcasteista käy ilmi, että Eliaksen tyyliin on vielä taannoin kuulunut läjä lävistyksiä, musta pitkä nahkatakki ja haistakaa kaikki muut vittu -asenne. Tosin asenne ei ole muuttunut mihinkään. Nyttemmin on alettu kiinnittää huomiota ulkonäköön, ja on käyty vähän salilla.
Eliaksen seksuaalisuudesta puhutaan myös melko paljon. Eliaksen seksuaalisuutta on kuulemma epäilty iät ja ajat. Elias ei omien sanoejensa mukaan ole kuitenkaan homo. Miksi tätäkin on todisteltava? Ei mun tarvitse joka käänteessä todistella, että en mä ole lesbo, vaikka musta on sellaista monesti ulkonäön perusteella luultukin. Mä en olisi ikinä osannut edes epäillä Eliasta homoksi, mutta tämän pakonomaisen siitä puhumisen tarpeen vuoksi epäilyn siemen on kylvetty. Eikä siinä ole siis mitään väärää. Eliashan saa olla vaikka yksisarvinen.

Parin viimeisin podcast paneutuu tasa-arvoon. Heidän mielestä tasa-arvo on sitä, että esimerkiksi asiakaspalvelijana työskentelevän Vilman mielestä asiakas ei ole aina oikeassa. Kukaan ei ansaitse kunnioitusta vain ikäryhmänsä takia. Mummoille saa siis vittuilla takaisin. Luojan tähden Vilma, minkä takia sä päästelet tollasia aivopieruja ääneen sadoille kuuntelijoille? Asiakaspalvelijana sulla ei ole kovinkaan kummoinen markkina-arvo jos asenteesi on tämä. Mä en ikinä palkkaisi sua töihin mun mielikuvituskauppaani.
Tasa-arvo on myöskin sitä, että jos naiset menee verkkareissa kauppaan niin ne ei ole lesboja. SIIS MITÄ? Missä teinimaailmassa te oikein elätte? Ei KUKAAN vuonna 2018 ajattele noin. Ei kukaan muu kuin te. Te luulette, että joku muu ajattelee näin. Mä en ole pukenut farkkuja jalkaani 6 kuukauteen eikä kukaan mua luule sen lesboksi. Nää kuulostaa mun kummitytön jutuilta. Hän on 11-vuotias.

Mä halusin myös vapauttaa Vilman ohjelman alkaessa, mutta mitä enemmän kuuntelen sen tyhjäpään juttuja niin olen varma, että he ovat ihan hyvä pari. Mitään pahaa en silti kummallekaan toivo. Ennemminkin toivoisin, että ymmärtäisivät olla tekemättä itsestään vielä enemmän pellejä, ja ottaisivat vaikka seuraavan askeleen, mielellään harppauksen, kohti aikuisuutta.

Kliffaa viikkoa!

maanantai 28. toukokuuta 2018

Minä, minä, minä eikä kukaan muu

https://yle.fi/uutiset/3-10226214

Yllä oleva uutinen on saanut Internetin typerimmät ja itsekkäimmät ihmiset kommentointikannalle. Moni on ihan oikeasti huolissaan mm. siitä, että millä niiden lapset nyt enää juo pillimehuja. TOIVOTTAVASTI EI MILLÄÄN! Juottakaa vettä. Varmasti parempi vaihtoehto, kuin se aromivahventeilla ja väriaineilla kyllästetty sokerilitku. Kiittää sekä luonto että lapsi. Tyypillistä. Viis veisataan, mitä ympärillä olevalle luonnolle ja eläimille tapahtuu, kunhan itse saa pyyhkiä perseensä mahdollisimman pehmoiseen paperiin. Tää ei ole enää mikään 70-luvun hippien protesti vaan ihan helvetin suuri ongelma. Vielä enemmän mua ihmetyttää nimenomaan vanhemmat. Eikö kiinnosta tuon taivaallista, että millaisen perinnön jätätte lapsillenne?

Onneksi meillä on Internet. Sen avulla tavoitetaan edes osa näistä tynnyrissä kasvaneista imbesilleistä. Jos jollakin on jäänyt niiden botoxibimbojen kuville runkkaamisen lomassa huomaamatta tämä massiivinen maapallon terveyttä uhkaava ongelma niin alla muutama uutinen.

https://yle.fi/uutiset/3-8610827

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/merien-muovijateongelma-kasvaa-uusia-muovilauttoja-syntyy-jatkuvasti/6679968#gs.HV1Bi4M

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/muovia-maailman-merissa-melkein-269-000-tonnia/?shared=63234-e33ec165-1

Varmasti joku ajattelee, että eihän tämä ole meidän ongelma. Suomi on niin pieni. "En minä, mutta muut" on huonoin tekosyy ikinä. On totta, että suurin ongelma on Aasia ja Afrikka, tämän muovituotteiden kierrättämisen osalta, mutta kuka niille näyttää esimerkkiä jos ei me?

Matkustakaa ihmiset. Menkää vaikka Indonesiaan, Balille. Käykää sen yksityisen hotellialtaan sijaan uimassa jääkaappien ja muovipussien seassa. Sitten, kun olette viikon raapineet itseänne minkä lie kutinataudin merestä saatuanne niin miettikää, että se on kalojen ym. eliöiden koti.

Miten on oikeesti mahdollista, että jollain on vielä vuonna 2018 pää noinkin syvällä perseessä?

Toivottavasti sain edes jonkun ajattelemaan jotain tällä meuhkaamisella.

Kliffaa viikkoa!

perjantai 25. toukokuuta 2018

Kysyppä joku toine

Sanois #heikkisjamo eli Heikkisen Jarmokin. "Ootko koskaan ajatellut, että miltä noi näyt"... Turpa kiinni. Kaikki tatuoidut on olleet tossa tilanteessa. Kysellään, että miltä ne sitten isona näyttääkään. Hitostako minä tiedän? En mä tiedä miltä näytän kaljunakaan, Arvosen Pasilta varmaan. Enhän mä tiedä olenko edes elossa "isona". Jos olen niin siinä tapauksessa olen varmaan badass-mutsi tai vain keski-ikäinen daami. Vielä coolimpi olen mummona. Elääkö joku tosiaan niin, että miettii jatkuvasti "mitä jos" tai "sitten kun"? Mä en olisi tehnyt elämälläni juuri mitään jos toimisin tuolla tavoin. Multa olisi jäänyt paljon näkemättä ja kokematta. 

Odottavat äidit ja pitkät ihmiset, te pystytte varmasti samaistumaan. Pitkiltä ihmisiltähän kysellään aina, että pelaako ne koripalloa (koska pitkät ihmiset on automaattisesti koripalloilijoita), ja kuinka paljon on pituutta, eikö? Kaikkien kanssa samat kysymykset. Odottavan äidin mahaa taas silitellään joka paikassa - ILMAN LUPAA. Ahdistavaa, vai mitä? 

Tatuoiduilla on jokseenkin samanlainen tilanne. Jokainen uusi ihminen avaa keskustelun samalla tavalla - kyselemällä tatuoinneista. Montako tatuointia, missä otettu, paljon maksoi, sattuiko ja onko niillä joku merkitys? Toisille tämä tenttaaminen ei riitä, vaan jotkut tarttuvat ranteeseen, ja vetävät lähemmäs katsoakseen tarkemmin. Siis mitä helvettiä? Mistä lähtien kehenkään on saanut koskea ilman lupaa? 
Mä en oo koskaan välittänyt kenenkään tatuoinneista tuon taivaallista. Mä en tuijota enkä kysele. Välillä joku haluaa omastaan väkisin kertoa, ja esitän sitten kiinnostunutta. 

Mullehan on ihan se ja sama näytänkö jonkun mielestä asematunnelin töhrityltä vessanseinältä. Kaikilla meillä on oikeus mielipiteeseen. Löydänhän mäkin itseni miettimästä melko rumiakin ajatuksia, kun näen uutisissa kuvan esimerkiksi Tiina Jylhästä. Jos on itse onnellinen näyttäessään vahanukelta niin mikäs siinä. Tatuoinnit on mielestäni verrattavissa kauneusleikkauksiin. Molemmat lopullisia, ja tarkoitus on saada oma peilikuva miellyttämään silmää. Usein ne tosiaan ovat ensisijaisesti omaksi iloksi. 

Vallalla tuntuu olevan käsitys, että kun on kerran tatuointeja ottanut niin niistä pitää jaksaa puhua. Mistä lienee tällainen käsitys tullut? Tuskin se odottava äitikään, jonka mahaa hipelöit kysymättä, on hankkiutunut raskaaksi vaan sun lääppimistä varten. Jos ei mun kanssa muuta keskustelua saa aikaiseksi niin ole pliis mieluummin hiljaa.


Aamen. Ei muuta.



Hyvää viikonloppua!

maanantai 21. toukokuuta 2018

Kevätsekoominen

Mä en tiedä mitä kevät normaalille ihmiselle tarkoittaa, mutta mulle se meinaa seuraavaa. Se alkaa yleensä ensimmäisistä aurinkoisista päivistä. Pitkän, kylmän ja pimeän talven jälkeen se lisääntyvä valo saa mut hulluksi. Samalla tavalla, kun Menninkäinen sokaistuu Päivänsäteestä niin mäkin sokaistun siitä valon määrästä. Musta tulee vauhtisokea. Painan vaan lisää kaasua, mitä pidemmäksi päivät venyy.

Pää pursuaa ajatuksia. Päätän juosta puolimaratoonin, käydä viisitoista kertaa päivässä salilla ja osallistua triathloniin. Tekee mieli mennä rannalle, metsään, kaljalle, kaupunkiin, kahville, kaljalle, syömään, mökille, kaljalle, kylpylään, huvipuistoon, kaljalle ja maailmanympärimatkalle. 2 vuotta sitten mä ostin kevätpäissäni yhdensuuntaisen lentolipun Bangkokiin. Syksyllä sitten taas hieman rauhoituttuani tajusin, että sinnehän on muuten oikeesti lähdettävä. Lopulta meninkin, Luojan kiitos. Elämäni paras reissu, vietin Aasiassa 13 viikkoa. Kerron siitä lisää toiste. Mulla on monia projekteja. Kirjoitan, kuten tätä blogia, luen ja  diettaan (siitä ei yleensä tule yhtään mitään, koska kalja). Puntti, jooga, spinning, pumppi, pamppi. Tänä keväänä olen niin sekaisin, että haluan istuttaa kukkia. KUKKIA?! En mä istuttele kukkia. Mä juon viiniä tuopista ja kiroilen kuin merimies. 




Rahaa palaa koko vuoden edestä. Tatuointeja, vaatteita, longboard, rullikset, kenkiä, festarilippuja, vaatteita, ulkomaanmatkoja ja vielä kerran vaatteita. Viimeisen 4 kuukauden aikana olen ostanut 5 meno-paluuta. Jep, ticotico. Lisäksi mun mielialat vaihtelee - yhtenä päivänä itkettää, toisena naurattaa.




Energiaa, sitä on aivan liikaa. Unentarve vähenee, ja pärjäisin varmasti sodassa viikon hereillä ilman pervitiiniä. Kämppä kiiltää kuin juutalaisen munat, auto myös. Nurmikkokin on leikattu.
Haluatteko tietää, mitä mun ihmissuhteille tapahtuu? Ystävät pysyy, mutta jos olen onnistunut saamaan talven aikana itseni jonkinmoiseen suhteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa niin se on mennyttä kevään loputtua. Tänäkin keväänä mentiin taas perse edellä puuhun.

Ei varsinaisesti liity tähän sekoomiseen, mutta tuovat pienen pikantin lisän mun kevääseen. Antihistamiineja tulee myös vedettyä päivittäinen yliannostus. Kuulun niihin ihmisiin, jotka on allergisia joka jumalan ruoka-aineelle (uhmaan allergioita ja syön silti kaikkea, paitsi soijaa), siitepölylle ja tottakai mulla on myös punoittava sekä kutiseva atooppinen iho. Iho-ongelmat on muuten ihan saatanasta, helpottavat kesää kohti mentäessä. 

Ps. Mä vaihdan ihan just blogialustaa. Tää on paska, kuten näätte.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Suomi vs. Englanti

Koska asun Englannissa, mutta olen kotoisin Suomesta, on kaiketi normaalia vertailla näitä kahta maata keskenään, niin hyvässä kuin pahassa. Siispä pystyyn pieni kisa.

Yöelämä 
(tärkeysjärjestys, eh eh, kainalopieru)

Suomessahan meno on preeriaakin kuivempi, ja ihmiset yhtä kiinnostavia kuin ne aavikolla pyörivät risupensaat. Työntekijöitä on yksi ja asiakkaita viisisataa. Juomaa saatat joutua jonottamaan 30 minuuttia, 45 jos erehdyt viittomaan työntekijää luoksesi. Ei tästä varmaan tarvii enempää edes sanoa, Suomen yöelämässä ei ole mitään positiivista. 

Englannissa juoman saat käteen ennen kuin ehdit edes tilata, oli baari täynnä tai ei. Palvelualttius on aivan toista luokkaa. Kellään ei ole ehtinyt nousta pissa päähän vaan siks, että on baarimikko. Isoimmat miinukset on, että portsarit ei diggaa jätkäporukoista. Yleensä mukaan tarvii muutaman daamin. Monesti luen myös negatiivista palautetta portsareista. Omalla kohdalla kaikki on kuitenkin sujunut hyvin. Lisäksi useat baarit/klubit menee jo kahdelta kiinni. Lontoon yöelämä on värikäs - monellakin tapaa. Kaikille löytyy kaikkea. Itse suosittelen Shoreditcin tai Brixtonin aluetta. Kiertäkää klubi nimeltä The Egg mahdollisimman kaukaa. Perustan tämän siihen, että VIP-pöytä maksoi noin 600 euroa, ja arvatkaa mitä sillä sai? IKEA:n lack-pöydän ja bussipysäkkipenkin. Ei mahduttu kaikki siihen edes istumaan. Lisäksi meitä kiellettiin liikkumasta VIP-puolelta minnekään. Luultiin, että ollaan varmaan piilokamerassa. Ei oltu. Lisäksi klubi muistutti jotain autotalliin rakennettua teknoluolaa.

Piste Englannille.


Ihmiset

Olen antanut muutamia vinkkejä ulkomaalaisille siltä varalta, että he kohtaavat suomalaisen. Eiköhän tämä meidät kiteytä.
  1. Älä hymyile tuntemattomille - olet joko hullu tai seksin perässä.
  2. Älä yritä small talkia - suomalaiset seisovat mielellään esimerkiksi hississä turpa kiinni viidenteenkymmenenteen kerrokseen saakka.
  3. Älä seiso tai istu liian lähellä - suomalaisilla on ympärillään niin kutsuttu oma tila, noin metrin.
  4. Älä missään nimessä koske, paitsi tietty kätellessä.

Britit on kohteliaita. Suomimuijalle välillä liiaksikin. Ihmiset moikkaa sulle aamulenkillä, kaupassa, hississä. Anteeksi pyydellään kaikkialla. Ne kyselee alvariinsa onks sulla kaikki okei. Mietin monesti, että mitä jos vain vastaan esimerkiksi leffalippua maksaessa ei, ei ole. Mulla on infernaalinen hiiva, menkat tulossa, laskut maksamatta ja mies käy vieraissa. What about you, are you ok? Brittimiehet on herrasmiehiä, ainakin mun kohdalla ovat olleet. Harvoin joutuu baarissa ostamaan itselleen juotavaa. Välillä saatan livahtaa salaa jonnekin, jotta saan maksaa. Ei ole olemassa ilmaisia lounaita, aina siitä joku jotain haluaa takaisin. Siksi mä en ole koskaan ollut ilmasten drinkkien perään. 

Piste Englannille.

Autot ja liikenne 

Ootteko yrittäneet Suomessa vaihtaa kaistaa silleen viime tipassa, kun huomaatte menevänne väärään suuntaan? Varmasti kaikki on. Kukaanhan ei anna tietä. Ei vaikka vilkuttaisit tai ampuisit hätäraketteja. Siellä on viereisellä kaistalla joku katsomassa loukkaantuneena ikkunasta ajatellen, että "et varmaan tule tänne, mitäs menit väärälle kaistalle, mulla on kiire noihin punaisiin valoihin". Mulla on vain yksi kysymys: MIKSI? 

Englannissa ihmiset antaa tietää, täällä otetaan toisetkin autoilijat huomioon, mikä on loistavaa. Täällä saa ajaa kovaa. Kukaan ei sunnuntai-ajele. Sitten se tärkein asia eli parkkisakot. Niistä saa 50 pinnaa alennusta jos maksaa kahden viikon sisään.

Piste Englannille.


Talot

Suomessahan kerrostalot on sellaisia neuvostokolhooseja, ajatelkaa vaikkapa Kouvolaa. Uudet omakotitalot on rakennettu vieriviereen. Ovat väriltään joko vaaleansinisiä tai valkoisia. Täysin persoonattomia. Ei puutarhaa, puita tai pensaita. Löytyy Suomesta kuitenkin onneksi niitä mummolasta muistuttavia puutaloalueitakin, ja vanhoja kerrostaloja, joissa on ihanat natisevat lautalattiat sekä korkeat huoneet. 

Englannissa taas ei tiedetä talojen lämmittämisestä tuon taivaallista. Jopa kuntosalilla jäätyy pystyyn. Talot ja rakennukset on yksinkertaisesti kauniita. Ainakin täällä maalla. Kodikkaan näköisiä. Niitä kukkien ympäröiviä pihoja voisi tuijottaa loputtomiin.

Piste Englannille.  




Luonto

Suomen luonto on parasta mitä tiedän. 

Englannissa ei tavallaan ole kuin kaksi vuodenaikaa. Kesä ja talvi, joka sään puolesta muistuttaa meidän syksyä. Puoli vuotta kesä, puoli vuotta talvi. Mä en niinkään nauti kylmästä, joten tämä ei ole mulle lainkaan ongelma. Luonto on todella vehreä ja erittäin kaunis. Ovat Suomen kanssa aika samanlaisia. Täältä vaan puuttuu yksi asia, joka on suomalaiselle melko tärkeä: vesi. Mulla on kova ikävä järvimaisemia.

Piste Suomelle.




Turvallisuus

Suomi on kyllä sellainen lintukoto verrattuna muuhun maailmaan, onneksi. Pääasiassa todella turvallinen.

Multa meni pitkään ymmärtää, että Englanti on aika vaarallinen paikka. Lontoossa kuolee teinejä ja nuoria joka päivä. Puukotuksia, ammuskelua. Sain mäkin siellä nyrkin päähäni ja silmän mustaksi, kun en antanut lupaa lääppiä mun persettä. Miettikää jo pelkästään jalkapallohuligaaneja, ne on oikeesti kahjoja. Täällä on paljon väkivaltaa. Viiltäjä-Jack oli britti, samoin Mary Bell, se lapsisarjamurhaaja. Lontoossa grillattiin takapihalla ranskalainen au pair viikkoa ennen, kun saavuin tänne. Muutama viikko sitten 2 miestä raiskasi 20-vuotiaan tytön 5 minuutin päästä mun kodista. 

Piste Suomelle.

Ruoka

En ole eläessäni syönyt niin epäterveellisiä päivällisiä, kuin täällä. Musta on hyvää vauhtia tulossa kunnon mätisäkki. Olenkin alkanut skippailemaan dinnerin aina, kun nään, että uuniin menee ranskalaisia.

Piste Suomelle!!!!!


torstai 10. toukokuuta 2018

Tappaminen on OK

Mä olin just päässyt paskavaipoistani, kun kysyin ensimmäisen kerran, että saako ihmisiä tappaa. No ei, eihän niitä kuulemma saanut. Kovasti mä sitä tuolloin ihmettelin. Ihmettelen edelleen.



Viimeisen viikon aikana mun puhelimen ruudulle on ilmestynyt uutisia rikoksenuusijoista. Mm. viehättävä Michael “Kuristaja” Penttilä, -94 syntynyt (taposta huimat 2 vuotta istunut) jannu ja kolmas, joka hautasi sekä rouvan että kossunsa lumihankeen ysärin ja milleniumin taitteessa. Perisuomalaista sanoisinko. Tämä kaveri lusi sentään 11,5 vuotta. Tosin ei sen väliä, kun kaikki ovat taas syytteessä jostakin henkilöön kohdistuneesta rikoksesta. Yksi raiskauksesta ja kaksi murhasta. Kuristaja-Penttilä syyllistyi neljänteen henkirikokseena. Kyllä, neljänteen. Jenkeissähän tällainen ei olisi edes mahdollista, koska jo ensimmäisen rikoksen jälkeen moinen moska olisi siivottu yhteiskunnasta joko kuolemanrangaistuksella tai ihka oikealla elinkautisella. 

Mä kuulun niihin, jotka kannattavat kuolemanrangaistusta (äärimmäisissä tapauksissa) ja, jotka eivät välitä pätkän vertaa vaikkapa pedofiilien tai terroristien ihmisoikeuksista. Luokitteleeko joku tosiaan Jammu-sedän ihmiseksi? Toki ymmärrän, että kuolemanrangaistus on kinkkinen juttu, sillä syytetyn tarvitsisi 100% varmasti olla syyllinen ilman minkäänlaisia lieventäviä asianhaaroja. Terroristin syyllisyys nyt onkin suhteellisen helppo todentaa, sehän kuulutetaan koko maailmalle. Kouluampujat ymmärtävät sentään itse riistää henkensä. 

Kaikki tuntevat Norjan massamurhaajan, Andres Breivikin, joka lahtasi 77 ihmistä. Syyllisyydestä ei ole epäilystäkään, sai 21 vuotta. 77 murhaa ja kaverilla on vielä mahdollisuus päästä vapaaksi. Miksei olisi vaan annettu jonkun myrkytyksiin erikoistuneen murhaajan toteuttaa fiksaatiotaan hänen kanssaan. Nykoppin Aino, se sarjamurhaaja, olisi omiaan tähän hommaan. Vai kuvitteleeko joku ihan tosissaan, että Breivikin kaltainen hirviö tajuaa vankilassa tehneensä jotain väärin, ja on valmis vielä sopeutumaan yhteiskuntaan? Tämä ei ole kostomentaliteetti, kuten joku ehkä siellä ruudun toisella puolella kuvitella saattaa. Kyse on siitä, että minimoidaan riski eikä anneta tällaisen tapahtua uudelleen. Silloin siis tappaminen on OK.

Osittain hypoteettinen tilanne: kävelen kotiin lähipubista ja kimppuun käy kaksi miestä. Jokainen tietää, mitä niillä on mielessä. Tämä siis tapahtui viime viikolla naapurustossani Englannissa, tosin ei minulle. Oikeasta tapahtumasta poiketen mulla on veitsi taskussa. Puukotan toista, kuolee vammoihin. Itsepuolustusta. Onneksi kuoli. Ampuuhan poliisitkin paikan päältä kiinnijääneitä rikollisia kuoliaaksi jos heistä tuntuu vielä olevan vaaraa. Silloinkin tappaminen on OK.

Odotan kauhunsekaisin tuntein, koska tämän yhden Suomen kammottavimmista paloittelusurmista tehnyt Virpi Butt taas kanniskelee jonkun juhannusheilansa päätä selkärepussa ravintolasta toiseen, sillä onhan tämäkin neiti jo vapaalla jalalla - oikeuspsykiatrien varoitteluista huolimatta.